Aika Aikaansa Kutakin

Jonkin verran on mennyt aikaa viime artikkelista, mutta ei huolta. Se ei todellakaan johtunut ideoiden, tai aiheiden puutteesta. Pikemminkin kirjoittamisen motivaation puutteesta, mutta yritän nyt saada tekstiä ulos jälleen hieman tasaisemmin.

Olen jo pitkään halunnut puhua median ajankäytyöstä, niin peleissä, kuin myös sarjoissa ja elokuvissakin. Käytännössä minua pännii se, että yritetään tunkea liian paljon tavaraa liian lyhyeen ajanjaksoon, tai sitten yritetään väkisin pidentää aikaa väkisin. Molemmilla on todella vakavat, vaikkakin erilaiset seuraamukset.

Ensinnäkin, elokuvat... Tiedän, tämä sivuaa aihetta pelit, johon tämän blogin tulisi keskittyä, mutta tämä sama ongelma koskee myös sarjoja ja elokuvia kuten sanoin, joten minusta on parempi selittää miksi. Mikäli kukaan on nähnyt.... sanotaan vaikkapa John Woo leffan Red Cliff molemmat osat, niin olen hyvin vakuuttunut että monesta katsojasta tuntuu, että useat hahmot (Melko pitkälti kaikki) eivät oikeastaan päässyt elokuvassa esille lainkaan. Esimerkiksi Gan Xingba (Perustuu tosielämän henkilöön Gan Ning, syytä siihen miksi elokuva päätti sekoittaa hänen oikean nimen kuoleman jälkeisen nimen kanssa en osaa sanoa.) joka on historiassa hyvin merkittävä hahmo, mutta elokuvassa esiintyy vain parin hassun kerran. Kaverilla on sellainen historiallinen tausta kuitenkin, että siitä saisi loistavan elokuvan itsessään. Ongelma tässä elokuvassahan on se, että se käsittelee oikeaa historiallista sotaa nykyisen Kiinan rajojen sisäpuolella joka kesti yhteensä yli 100 vuotta. Toisinsanoen koska elokuva keskittyy vain yhteen taisteluun, jää ympäriltä todella paljon kertomatta. Yksinkertaisesti tästä aiheesta on mahdotonta tehdä tuollaista semi laajaa elokuvaa ilman, että se jättää hieman puisen maun. Elokuva 300, joka on varmasti teille tutumpi puolestaan keskittyi vain ja ainoastaan yhteen taisteluun 2 tunnin pituisessa elokuvassa ja se oli varsin onnistunut, vaikka sieltäkin olisi varmasti löytynyt paljon muutakin kerrottavaa. Elokuva vain keskittyi tuohon yhteen taisteluun sen verran hyvin, ettei se haitannut. Red Cliff siis vain yritti mahduttaa hieman enemmän materiaalia kahden elokuvan aikaan kuin oli mahdollista ja sen kyllä maistaa jälkeenpäin.

Toisaaltaan peleissä löytyy parempi esimerkki päinvastaisesta. Käytännössä suurinosa FPS peleistä esimerkiksi pyrkii 30+ pelitunnin pelaamisjaksoon niin päättäväisesti, että tekijät jättävät huomiotta onko heidän tarinassa tarpeeksi paukkuja niin pitkään teokseen. Käytännössä tämä aiheuttaa teoksen joka toistaa itseään kerta toisensa jälkeen ilman mitään tähdellistä syytä. Ihan vain sen takia, että yksi läpipeluu kerta kestäisi sen 30 tuntia. Itse kun käyn läpi pelikirjastoani ja mietin mitä pelaisi, niin rutiinisti hylkään ihan kohtuullisia pelejä sen takia, että niissä on käytetty 70+% täytettä, joka ei ole millääntavalla kiinnostavaa. Minusta tämä häiritsee esimerkiksi GTA4 sarjaa ja MGS4:sta joita en kyllä jaksa pelata toista kertaa lävitse. Nämä ovat sellaisia pelejä, joita hyödyttäisi pieni editointi paljonkin. Nykyisellään niiden juoni on niin ohuelti levitetty niin monen tunnin pituiselle paketille, että se ei jaksa kiinnostaa.

Toisaaltaan.... meillä on myöskin pelejä kuin Zone of the Enders 2: Second Runner. Kahdeksan tuntia pitkä suurinpiirtein, todella lyhyt siis peliksi. Mutta todella pitkä elokuvaksi. Tämän pelin pelastuksena onkin se, että juoni on melko perushöttöä. mutta tiivistettynä niin lyhyelle aikavälille, että se kuitenkin kantaa koko läpipeluun ajan. Peliä ei selvästikkään ole millääntavalla edes yritetty teennäisesti pidentää, joka tarkoittaa sitä, että se ei käy tylsäks, joka puolestaan tarkoittaa sitä, että sen pelaa mielellään läpi uudelleen viikonloppuna ja koska itse pelikokemuskin on varsin vakaa ja hyvä paketti, ei se maistu pelillisestikään.

Mielestäni media, ainakin pelit, elokuvat ja sarjat ovat sellaisia joissa pituus ei todellakaan tarkoita mitään, vaan se miten sitä aikaa käyttää. Jos puhutaan sarjoista, niin animen puolella Death Notea on hankala päihittää ja sillähän on vain 30 minuuttia aikaa per episodi. Miksi noin lyhessä jaksoisessa sarjassa nähdään paljon paremmin tehtyjä jaksoja, kuin Hollywoodissa tehtyä täyspitkiä elokuvia?

Kyse on puhtaasti ajan käytöstä. Jos sinulla on pinnallinen juoni, tee teoksesta lyhyt. Jos sinulla on todella syvä ja laaja aihe, voit joko keskittyä yksityiskohtaisesti yhteen tiettyyn alueeseen, tai tehdä eeppisen elokuvien/pelien sarjan. Näiden sekoittaminen on toki mahdollista, mutta todella vaarallista. Mikäli kerrottavaa juonta ei kerrota tarpeeksi laajalti, se tuntuu litteältä. Mikäli yrität kertoa liian paljon, joudut jättämään isojakin asioita pois jotka voi olla tärkeitä kokonais kuvalle.

Promo

En haluaisi hirveästi promota ketään, tai mitään siitä yksinkertaisesta syystä, että haluan pitää blogini mahdollisimman puhtaasti pohdiskelu paikkana.

Poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön.
Mikäli sinulla on vähääkään englannin taitoa, katsokaa tämä:
http://www.escapistmagazine.com/videos/view/extra-credits/1961-Free-Speech

Miksi jenkkien laki asiat kiinnostaisi pelaajia Suomessa?
Yksinkertaisesti siitä syystä, että useimmat vähääkään isommat pelitalot haluavat mahdollisimman suuren yleisön markkinoille ja koska Yhdysvallat on niin valtava markkina jo yksinään, voisi olla haasteellista löytää pelitaloja jotka eivät tekisi pelejä heidän speksien mukaan. Toisinsanoen pelien tekijät eivät tulisi tekemään kahta eri versiota ihan vain Yhdysvaltoja ja Eurooppaa varten, olivat itse tekijät sitten vaikka Aasialaisia.

Minä haluan pelien kasvavan ja tuomaan esille enemmän potentiaaliaan ja tämä laki kahlitsisi nuo pyrkimykset LÄHES täysin.

Elämän tarkoitus

Tiedän, tämä kysymys on PALJON laajempi kuin pelit, mutta kuten edellisissä artikkelissa tulin maininneeksi, pelit ovat jo tiukasti juurtuneet ihmiskunnan kulttuuriin ja kun kulttuurista puhutaan tarpeeksi laajalla skaalalla tulee kyseinen väistämättä vastaan. Tämän tekstiseinän tarkoituksena on valaista missä MINÄ näen pelien sijaitsevan kyseisessä kysymyksessä.

Sutaisin aihetta jo aiemmassa artikkelissa (Jota tässä blogissa ei tulla ikinä näkemään) nimeltä Patriootit ja Elämä (Viitaten MGS:n salaryhmään). Tämä artikkeli on jatkoa tuosta / syventyvä / paranneltu versio ja tästä syystä sitä ei täällä tule näkymään.

Tulinpahan ihan mielenkiinnon vuoksi hakeneeksi mistä kaikesta Suomessa peli kulttuurista (Huom, ei peleistä itsestään) ylipäätä puhutaan. Harmikseni huomasin, että tämä aihe jäi bloggaajien ja asiasta tietämättömien puuhaksi. Kaikista yleisin kommentti / argumentti jonka näin, oli että pelaaminen olisi "turhaa".

Laitetaanpa nyt siis asiat kerralla järjestykseen ja oikein kunnolla. Ensin olisi ehkä syytä selvittää mitä minä tarkoitan "elämän tarkoituksella" tässä artikkelissa. Tässä artikkelissa puhun vain ja ainoastaan tarkoituksen henkilökohtaisella tasolla enkä lainkaan siitä, että mikä on elämän tarkoitus olisi minkään laajemman yhdyskunnan kannalta. Ainoastaan henkilökohtaisella tasolla.

Uskon, että suurin osa ihmisistä ei elä tehdäkseen töitä, vaan tekee töitä elääkseen. Tämän seurauksena kaikki mitä teet sen eteen, että pääset "hyviin töihin" on turhaa (Turhalla tarkoittaen kaikkea mikä ei aja yksityisen henkilön elämän tarkoituksen mukaisia asioita) mukaanlukien useimmiten kaikki koulut, koulutukset ja tutkinnot. Tiedän, tämä kuulostaa älyttömältä, mutta pysykää mukana loppuun saakka ja EHKÄ minun ajatus vielä aukenee.

Kun poimitaan asioita jotka ovat yksityisen henkilön elämän tarkoituksen mukaisia asioita, niin nämä kaikki asiat ovat päällimmäisenä mielessä jokaisen kuolinpedissä muistoina. Yksityisen henkilön elämän tarkoitus on ne asiat, jotka ovat tälle henkilölle kaikkein tärkeimmät, eniten mieluisia, tai voimakkaimpia tunteita herättäviä asioita.

Tässä vaiheessa kukaan ei rupea nipottamaan siitä onko tuon henkilön kaikki muistot, saavutukset, tunteelliset huippu ja alemmuus hetket tapahtumia jotka tapahtui oikeassa elämässä vai ei.

Kuvittele jos vaikka sisaruksesi olisi kuolemassa ja hän mainitsee, että hänelle tärkeimpiä hetkiä elämässä oli jokin hetki pelissä. Oli se sitten yksin, tai moninpelissä, sillä ei ole merkitystä. Pystyisitkö todella sanomaan tuolle henkilölle, että hänen tunteella / muistolla ei ole merkitystä, koska peleillä ei ole merkitystä?

Tunne elämä, kokemukset ja hyvän olon tunteet ovat elämässä tärkeimpiä. Ei se, että tienaa hirveästi ja omistaa roinaa, et sinä sitä roinaa pysty kuollessasi hirveästi hivelemään, mutta muistoja kyllä ainakin hetken aikaa.

Mutta ei pelien paikka elämässä rajoitu pelkästään muistoihin. Kyllä, peleillä on luontaisena fyysisen liikkumisen vähyys, mutta hyvänä puolena (Jotka ihmiset niin innokkaasti jättävät mainitsematta) on, että mentaaliset ja henkiset kyvyt paranevat. Englannin kielen sujuva osaaminen on lähes pakollista pelaajille, onko tämä haitallista itse elämälle? Tunteiden käsittely on pakollista pelaajille, onko tämä haitallista elämässä oikeissa tilanteissa? Jotkin pelit vaativat hallinnollisia, johtamis ja kommunikaatio kykyjä. Onko näiden harjoittelu turhaa tosi elämässä? Entä historia, jota myös tehokkaasti oppii pelien kautta?

Tässä hieman esimerkkejä yksittäisistä peleistä:

Gran Turismo, ajosimulaattori.
Tuskin kenestäkään 'Häkkistä' tulee ajotaitojen suhteen pelkästään tätä pelaamalla, mutta ihan varmasti tämän pelaaminen kehittää auton ajamiseen vaadittavia taitoja. Ellei muuta niin ainakin ajamiseen vaadittavia periaatteita.

Romance of the Three Kingdoms, historiallinen vuoropohjainen strategia peli.
Koska peli sijoittuu keskelle oikeaa historiallista aika kautta ja pyrkii hyvin tarkasti kuvastamaan ajan tapahtumia, peli soveltuu mainiosti historian tiedon kartuttamiseen. Olet johtajana tapahtumien keskellä ja joudut itse tasapainottelemaan käskyläisten ja resurssien kanssa.

Metal Gear Solid sarja, taktinen hiiviskely.
Tämä pelisarja keskittyy paljon ihmiskunnan filosofisiin, moraalisiin ja myös raadollisiin kysymyksiin. Henkilökohtaisesti tämä pelisarja tarjosi minulle äärimmäisen arvokkaita ja ennenkaikkea voimakkaita tunteita, ajatuksia ja filosofisia näkemyksiä, joiden osittaisena seurauksena kirjoitan tätäkin artikkelia.

Melkeinpä mikä tahansa MMORPG, jossa pystyy perustamaan omia klaaneja / yhteisöjä.
Tällaista lähemmäksi ei yksinkertaisesti voi päästä johtamisen, kommunikaation, tai organisoinnin harjoittelua. Mikäli johdat, tai olet yksi yhteisön, klaanin tai minkä hyvänsä upseereista, sinun on pakko harjoittaa näitä taitoja sillä vastapuolella on AINA oikea ihminen, oikeilla ongelmilla, vaateilla ja tunteilla. Luontaiset johtajan taidot tulevat hyvin nopeasti esille.

Haluan ehdottomasti kuulla, mikäli joku tämänkin luettuaan pystyy mitenkään sanomaan, että pelit olisi haaskuuta, tai arvottomia, tai on kysymyksiä artikkelin suhteen. Haluan ehdottomasti selventää näkemykseni tämän asian suhteen kaikille.

Yksi asia on kuitenkin hyvä muistaa. En missään nimessä aio väittää, että ainoastaan peleillä olisi merkitystä, tai että olisi edes se merkityksellisin. Tämä olisi mahdotonta, sillä puhuin pelkästään yksityisellä tasolla ja jokaiselle ihmiselle eri asiat ovat eri arvoisia. Yksi asia kuitenkin mielestäni on tärkeää muistaa.

Sillä ei ole merkitystä onko muistot, ajatukset, tai tunteet peräisin todellisesta elämästä. Ainoastaan sillä on merkitystä mitä ne sisältävät. Peleistä saatava ajatus ei välttämättä ole väärä sen takia, että se on pelistä.

Se on vain sotaa...

Tämän kertainen konsolisota on aika mielenkiintoinen verrattaessa 90-luvun vastaavaan. Silloin Sega tunnetusti mainosti jenkeissä lauseella "Sega does what Nintendon't." Niille, jotka eivät englantia kovin hyvin tunne sanottakoon että kyseessä on sanaleikki joka sanoo "Sega tekee mitä Nintendo ei." Nykyäänhän moinen lausahdus missään mainoksessa olisi melkeinpä jopa skandaalinomaista.

Joka tapauksessa jotenkin olen saanut tunteen tuota aikaa katsellessa, että konsolien tekijät olivat paljon aggressiivisempia, kuin mitä he ovat tänään. Nykyään jos aloittaa keskustelun itse pelaajien kesken, niin he alkavat riitelemään näiden yhtiöiden puolesta. Ja se on yleensä melko ilkeää katseltavaa. Mistä ihmeestä tämä älytön hyökkääväisyys pelaajien kesken oikein johtuu?

Itseasiassa... se ei ole pelkästään pelaajien kesken. Tätä näkee paljon myös silloin, kun joku yrittää sanoa mitään vähänkään puoli negatiivista peleistä, tai pelaamisesta. Reaktio on välitön ja erittäin voimakas.

Minkä ihmeen takia pelaajien pitää reagoida kaikkeen niin raadollisesti? Eikö se lopulta johda juuri päinvastaiseen johtopäätökseen, kuin mitä tällä haetaan? On toki totta, että peleistä ja pelaajista sanotaan paljon asioita jotka eivät käytännössä ole koskaan ollut totta ja se suututtaa, toki. Mutta asia on eri, kun esitetään asiallista kritiikkiä asiallisesti. Eikä sen välttämättä tarvitse olla edes kritiikkiä. Vähän aika sitten eräs elokuva puolella oleva vaikuttava tekijä (Rogert Ebert, jos välttämättä haluatte tietää) hutaisi puoli huolimattomasti ilmaan lauseen "Pelit eivät ikinä voi olla taidetta." Tämä aiheutti pelaajissa aivan julmetun reaktion ja Ebert hukkui asiallisiin ja asiattomiin viesteihin.

Itseasiassa... tätä ei tapahdu ainoastaan pelaajien kesken. Mikäli katsoitte viime artikkelini videon, niin huomaatte että pelejä / pelaajia edustava taholla välähti kaikki hälytys sireenit ja vilkut päälle kun tämän vastapuoli alkoi edes vihjaista että pelialalla on parantamisen varaa joissakin alueissa. Tästä johtuen hänen vastalauseensa tuli esille melkoisella negatiivisella ja melkeinpä agressiivisella voimalla ajoittain.

En sano, etteikö muualla maailmalla olisi vielä paljon opittavaa peleistä ja pelaajista. Mutta samalla jos me halutaan että meitä kunnioitetaan ja ehkäpä joskus jonakin päivänä pelejäkin pidettäisiin taidemuotona. Toisinsanoen, pelimaailmalla on toki vielä paljon parantamisen varaa, mutta kaikkista eniten parantamisen varaa on meillä pelaajilla itsellämme sen suhteen miten me esitämme peli kulttuuria muille.

Me haluamme osoittaa että pelaaminen ei osoita ylimääräistä agressiivisuutta... mutta jos kaikki pelaajat ragoivat pieneenkin kritiikkiin, kuin vihainen apinalauma... tuota väitettä voi olla todella vaikea kumota ja tämän seurauksena pelien arvostus ihmiskunnassa tulee jäämään pieneksi siihen nähden mitä se voi olla.

Pelien vaikutus

Tiedän, tiedän... puhuin jo tästä asiasta aikasemmin, mutta mielestäni aihe on erittäin tärkeä eikä pelkästään vain pelaajille. Uskon, että suurinosa pelaajista on samaa mieltä kanssani, kun väitän että henkilöt jotka eivät pelaa mitään tuskin täysin ymmärtävät mistä on kyse. Ongelmaksi tämä syntyy kun juuri nämä henkilöt rupevat kuitenkin kritisoimaan pelejä syntipukkeina ties mille kauheuksille.

Tulin katsoneeksi erään väittelyn peliyhteisön ylläpitäjän ja lasten käyttäytymis tutkijan kanssa. En nyt muista nimiä, mutta voin koittaa kaivaa linkin videoon, jos vain muistan. :p

Hämmästykseni huomasin, että kerrankin aiheesta näyttäisi pikkuhiljaa tulevan oikeaa tutkimusta. Kuitenkin tämä tutkija itsekin myönsi, että aika paljon täytyy töitä lisää tehdä, ennenkuin mitään voidaan sanoa varmasti. Käytännössä kuitenkin jo tehdyissä tutkinnoissa on havaittu, että väkivaltaisten pelien aiheuttamat muutokset lapsen käytöksessä tuntuisi olevan riippuvainen ainakin kolmesta tekijästä. Ikä, Älykkyysosamäärä, mutta kaikkein eniten tuntui vaikuttavan aikuisen läsnäolo, jonka kanssa lapsi pystyi selvittämään ruudulla tapahtuvat asiat. Olivatko ne oikein? Miten muutoin olisi voinut toimia?

Pitäisikö valtion, tai median sitten jotenkin reagoida tähän? Omasta mielestäni... ehdottomasti. Vaikka nuo tutkimukset olisivatkin kuinka keskeneräisiä, tai vaikka kuinka huuhaata, pelien myynnissä ja vanhempien yleissivistyksessä aiheessa on selvästi parantamisen varaa jokatapauksessa. Joissakin kaupoissa on yhä alaikäisten mahdollista ostaa K18 pelejä ilman välikäsiä ja alaikäiset saavat näitä pelejä monta kertaa enemmän välikäsien kautta. Useimmiten nämä välikädet ovat omat vanhemmat.

Selvästikin näissä molemmissa tapauksissa on jokatapauksessa parantamisen varaa. ESRB:n systeemi on erittäin yksinkertainen ja helppo, eikö olisi pikku hiljaa aika ruveta oikeasti soveltamaan sitä? Mutta vielä tärkeämpää olisi vanhempien mukana olo lasten pelatessa. Pelit eivät ole lapsenvahteja, ne tuovat esiin voimakkaita tunteita, mielikuvia ja kysymyksiä, joiden lasten olisi hyvä selvittää vanhempien kanssa mikäli he itse eivät niitä ymmärrä, tai ymmärtävät väärin.

En nyt tietenkään ole väittämässä, kuten niin monet muut tietämättömät, että pelit turmelisivat ihmisiä. Mutta pystyykö kukaan väittämään, että lasten täytyisi saada GTA:ta ja Hot Coffeyta käsiinsä, tai etteikö vanhempien sivistyksessä olisi parantamisen varaa? Niinpäniin....

Huomasin tuossa väittelyssä aika mielenkiintoisen asian... taidanpaa kirjoittaa siitä seuraavaksi.

Väittely: http://www.youtube.com/watch?v=LFCUSZ8sDMw

Todellisuuden ja todellisuuden ero

Tämä artikkeli saattaisi sopia ehkä paremmin filosofian tunnille, kuin peli blogiin, mutta tämä on silti asia johon voisi hyvinkin pureutua syvemmällekin. Sivusinkin jo internetin antamaa anonyymi suojaa ja turvaa hieman aiemmin, mutta silti hyvin pinnallisesti.

Käytännössä haluaisin kysyä, onko pelit todellisuutta? Ei, en tarkoita siinä mielessä, että Mario olisi todellinen henkilö, tai edes sitä, että sijainnit, tai tapahtumat olisivat todellisia. Paitsi että on olemassa yksi poikkeus, peli hahmot itsessään voivat hyvinkin olla todella todellisia. Tällä minä tarkoitan tietysti moninpeli otteluita, jossa kaikkia hahmoja ohjaa todellinen ihminen jossakin maan päällä.

Itse uskon, että ihmiset ovat aidompia kun heillä on internetin tarjoama anonyymi turva. Niin huonossa, kuin hyvässä. Tehdäänpä pieni mielikuva harjoitus.

Sanotaan, että joku jättää vaikkapa avaamattoman juomatölkin johonkin kadun kulmalle. Uskallan väittää, että kyseinen tölkki saisi olla paikoillaan melko kauan, ennenkuin joku korjaisi sen pois. Entäpä jos jossakin MMO:ssa joku jättää x haarniskan vaikka, joka ei välttämättä ole edes kovin arvokas. Uskallan väittää, että joku noukkisi sen ylös hyvinkin nopeaan.

Sama tapahtuu myös siinä mitä ihmiset sanovat toisistaan peleissä. Kovin helpolla mielipiteitä ei pidetä sisällä ja muutenkin luonteen piirteet tuntuvat enemmänkin voimistuvan moninpeleissä ja peleissä ylipäätänsä. Tästä syystä sanoisin, että peleissä ihmiset ovat paljon aidompia kuin tosielämässä ja tätä kautta sanoisin, että peli avatarit ovat todellisempia, kuin ihmiset joita tapaat kadulla.

Erona tietysti on, että peleissä on edelleen tuo ruutu välissä ja kaikki toiminta tapahtuu aina jonkinlaisen ohjausvälineen kautta.

Tai ehkä tämä on hieman vääristynyttä logiikkaa. Kenties minun pitäisi pikemminkin sanoa, että ihmiset ovat yleisesti aidompia mikä tahansa naamari päässä. Oli se sitten pelin tarjoama avatar, tai jokin muu.

Liikunta rajoitteista menoa?

Aikaa on jälleen mennyt aika paljon siitä kun viimeksi mitään kirjoitin, mutta mitäs tuosta? Eihän tätä kukaan lue, vai? Jokatapauksessa E3 2010 tuli ja meni ja aika paljon asiaa on pureksittu eri kulmista eri tahojen toimesta ja omasta mielestäni tuo tapahtuma oli äärimmäisen mielenkiintoinen, vaikka ei ollutkaan yhtä hämmästystä herättävä kuin muinoin vuonna 2009.

Uutta tekniikkaa esiteltiin joka konsolin osastolla ja jotenkin minusta tuntuu, että yksittäisenä esittely näytteenä Nintendon 3DS vei kyllä kakun. Siis ihan vain showna. Mutta minulla on oma näkemykseni, oma mielipiteeni ja omat mieltymykseni. En ole ikinä ollut hirveä käsikonsolien ystävä. Lähinnä ne ovat toimineet täytteenä kun en ole päässyt konsolia, tai PC:tä käyttämään. Tästä syystä johtuen taitaa olla parempi etten hirveästi tuota asiaa sen enempää märehdi.

Sen siaan minua henkilökohtaisesti kiinnosti Move ja Kinect sitäkin enemmän. Noh, toinen enemmän epäilyttää ja toinen ei mielestäni näyttänyt lainkaan omaa potentiaalia vielä tänä vuonna.

Kun Kinect ensimmäisen kerran julkaistiin vuonna 2009 saimme katsella ainoastaan selvästi lavastettuja tilanteita. Toisaaltaan PS:n Move pyöri livenä ja hämmästystä herättäen jo tuolloin. Pystyin katsomaan Kinectin ensiesiintymistä lähinnä ja vain surkuhupaisin tuntein. Esitelmät olivat selvästi lavastettuja ja kaikenlisäksi todella korneja. Toisekseen sillä ei tuntunut olevan lainkaan tekemistä sen kanssa mitä todellisuudessa teet ja mitä ruudulla tapahtuu. Tästä huolimatta minusta tuntuu että Kinect saattaa sittenkin toimia joidenkin pelien kanssa. Valitettavaa vain on, että XBoxin suurin asiakas kanta on räiskintä pelien ystäviä johon systeemi ei tunnu soveltuvan oikeastaan lainkaan. Siksi minusta hieman tuntuu, että vaikka systeemi saisikin pari toimivaa peliä, se ei silti tule ikinä toimimaan käytännössä koska asiakkaat jotka olisivat kiinnostuneita saavat paljon enemmän irti Nintendon Wiistä. Tästä johtuen, vaikka laite tuntuu tänä vuonna paljon lupaavammalta, en silti usko sen saavan suurtakaan todellista suosiota.

Toinen uusi yrittäjä tällä rintamalla on Sonyn Move. Vuosi 2009:n demo oli aivan mahtava. Visuaalisesti todella tylsä, mutta se näytti todella hyvin sen järjestelmän mahdollisuudet ja potentiaalin. Tuntui, että taivas olisi rajana varsinkin kun näki miten tarkasti ohjaimen sijainti ja asento kääntyi ruudulle virtuaali maailmaan. Tänä vuonna kuitenkin meno ei ollut todellakaan niin tarkkaa. Se tosin voi myös johtua siitä, että kyseessä on täysin uusi teknologia johon pelien valmistajat eivät olleet vielä tottuneet. Uusi Tiger Woods tuntui olevan hieman todellisuutta jäljessä ja töksähtelevän toisinaan. Toisaaltaan Golfin tyylisessä pelissä tämä ei ole kovinkaan suuri haitta, mutta silti panee epäilyttämään pystyykö tuo laite todella sellaiseen tarkkuuteen kuin mitä on tähän asti annettu ymmärtää. Toisaaltaan Sorceryn demo tuntui hälventävän tämän epäilyksen sillä peli toimi todellakin todella tarkasti ja ilman että Move olisi jäänyt jälkeen liikkeissä. Vaikka peli Sorcery itsessään tuntui ihan OK ilmestykseltä, en silti voinut olla miettimättä että kyllä tuo laite pystyy paljon parempaankin. Joka tapauksessa, mikään näistä ei mielestäni ole suurin uhka Movelle.

Ei, suurin uhka tälle teknologialle on tila. Useimmat pelaajat pelaavat olohuoneessa sohvalla, tai tuolilla. Usein huoneen keskeltä löytyy jonkin lainen pöytä ja ympärillä ties mitä tekniikkaa, vaaseja, tauluja, kasveja ja muuta hömppää. Tässä on 2 vaara näkymää. Ensimmäinen on se, että pelit toimivat vain, tai toimivat parhaiten pelaajan seisoessa. Tämä ei sinänsä ole niin kamala asia, mutta parhaimmillaan peli sessiot voivat kestää useita tunteja ja siinä ajassa voi tulla helposti ikävä jotain jakkaraa. Toinen uhkatekijä tulee luonnollisesti siitä, että pelaaja yrittää tehdä väistöliikettä juurikun perheen lemmikki kävelee editse. Luonnollisesti luonnolait vaativat että pelaaja kompastuu kyseiseen kohteeseen ja lyö päänsä telkkarista lävitse. Yrittäessään nousta takaisin pystyyn saadaan tietysti enemmän vahinkoa aikaan, kun äidin rakas ruukkukasvi saa kyytiä pelästyneen lemmikin toimesta, joka luonnollisesti saa aikaan sen, että ruukussa ollut vesi leviää pitkin kalliita elektroniikka härveleitä.

Elikkä.... onkohan nuo tekniikat nyt ihan varmasti ihan loppuun asti ajateltuja? Niin tai näin, omasta mielestäni Move tuntuu omaavan suurimman potentiaalin ei ainoastaan onnistumaan teknisesti, mutta myös kaupallisesti. Siis... mikäli Wii otetaan pois laskuista luonnollisesti.

Pelien pilaajat

Omasta mielestäni pelieä sinällään ei voi panna vastuuseen mistään, jonkun tyypin tekemisistä, kasvatuksesta, tai ylipäätään mistään. Jos olet niin sekaisin, että jokin peli saa sinut vakuuttumaan siitä, että poliisin mukilointi on hyvä idea.... mahdollisuudet ovat korkeat että tuohon ajatukseen riittäisi oikeastaan mikä tahansa muukin ja pahimmassa tapauksessa nuo henkilöt kyllä kykenevät moisiin ideoihin itsekin. Ei, mitä lapset pelaavat on vanhempien vastuulla, ja jos olet äärimmäisen altis ehdotuksille, saattaa psykiatri olla parempi vaihtoehto. Pelit, eivät, ole, vastuussa.

Mutta miksi peleillä sitten on toisinaan hiemän... epämiellyttävä maine? Vastaus tähän ei ole peleissä itsessään, vaan pelaajissa itsessään. Tai ehkä sekin on hieman epäreilua, ainakin osasyy löytyy ihmisen perus psyykkeestä.

Tehdäänpä pieni testi. Kuulet uutisen, jossa kerrotaan, että 50 ihmistä on kuollut kamalassa onnettomuudessa Intian tuppukylässä. Miten liikuttunut, tai vaivautunut olet moisesta tiedosta? Useimmat, ei kovinkaan, jotkin erityisen empaattiset ihmiset saattavat hätkähtää, eikö? Noh, entä jos kyseessä olisikin sinun lemmikki lintu joka kuoli 50 vuotiaana ja jota olet hoivannut pienestä pitäen? Yhtäkkiä tunnetaso on hieman korkeampi ja erityisesti välittämisen tunne. Asia on yllättäen paljon yksityisempi. Lemmikki linnun menetys on meille traumaattisempi, kuin 50 tuntemattoman ihmisen. Tämä on yleinen fakta, joka ei pidä 100%:sti paikkaansa, mutta yleensä kuitenkin.

Testin tarkoitus oli tuoda esille se osa aivoistasi (aivoistamme) joka käsittelee 'me' ja 'he' käsitteitä. Tehdäänpä toinen esimerkki pelien maailmassa: Pelaappa jotakin lauta, tai video peliä ystäväsi tai sukulaisesi kanssa. Ehkä jotain vitsailua ja naljailua saattaa esiintyä, mutta harvoin mitään vakavampaa kuitenkaan. Nyt toista sama harjoitus netissä, pelaa jotakin peliä tuntemattoman kanssa niin että pystyt keskustelemaan tämän kanssa. Räiskintä ja autopelit ovat erityisen hyviä. Yllättäen teksti jota saattaa kuuntelemaan muistuttaa jotain... mitä tässä nyt rohkenisi sanoa. Jotain epämukavaa kuitenkin.

Tämä käyttäytyminen johtuu puhtaasti internetin luomasta anonyymi naamiosta, jonka turvin ihmiset uskaltavat kohdella muita paljon heikommin. Karman käsite ei ole internetissä niin vahva, tai ainakin niin monet uskovat.

Mitä tälle herkeämättömälle kirosanojen ja herjojen joukolle sitten voidaan tehdä? Ei paljoa valitettavasti, kaikki pelaajat ovat kuitenkin ihmisiä, vaikka kaikki ei sitä haluaisi myöntääkkään. Voimme kuitenkin toivoa, että kuten kaikki kulttuurit, myös pelikulttuuri kehittyy. Internet ja sen tuoma anonyymi suoja on kuitenkin verrattain varhaisia ja nuo kaikki kiroamiset voidaan hyvin rinnastaa alkuihmisiin, urahtelemassa luolissaan, maalailemassa luolien seinille ja mojauttaen toisiaan vuorotellen päähän nuijillaan. Joitakin edistys askeleita ollaan toki jo otettu, joitakin pelejä on jo tehty joita voisi pitää taiteena. Kulttuurina meillä pelaajilla on kuitenkin vielä pitkä matka tehtävänä, mutta se on tehtävissä.

Jos sattumalta olet pelaaja ja haluat auttaa pelikulttuurin rakentamisessa. Riittää että muistat yhden asian, kyllä se pelaaja joka sniputti sinua päähän kilometrin etäisyydeltä Modern Warfare 2:ssa on myöskin ihminen kuten sinä. Helppoa se ei aina ole, tiedän, mutta koittakaamme edes yrittää.

Onhan pelaajissa muitakin vikoja. Ylilihavuus, eristäytyneisyys... mutta tässäkin alalla ollaan tehty suuria askeleita. Vielä 80 luvulla ja 90 luvulla pelaajat olivat yksinoikeutetusti toivottomia nörttejä hyvin pitkälti. Playstationin myötä pelaajiksi on tullut ihan tavallisia kadun tallaajia ja vielä enemmän Wiin myötä. Nykyäänhän kuka tahansa voi olla pelaaja mummosta pikkutyttöön. Toisekseen, ylipainoon on kyllä olemassa hyvin helppo lääke, kyllä jokainen varmasti tietää mikä se on. Ellei, toivotan onnea elämässä.

Pelien olemus

Aika monet ihmiset tuovat esille argumentin, että pelit ovat vain ja ainoastaan ajan haaskausta. Toiset sanovat, että ihmiset ainoastaan käyttävät pelejä vaihtoehtoisena eskapismi välineenä. Kevyimmilläänkin usein sanotaan, että pelejä ei voi mitenkään kutsu edes taiteeksi.

Osittain noista osa on tottakin, mutta hyvin paljon tuosta on vain ja ainoastaan karkeaa yleistämistä. Yhtä asiaa ei parane missään nimessä unohtaa ja se on se, että pelit ovat vähintäänkin osa ihmis kulttuuria ja on ollut jo vuosi satoja. Siitä ei varmastikkaan tarvitse riidellä kenenkään kanssa, videopelit ovat kulttuuria. Kysymys tuleekin siitä, että mihin se sijoittuu meidän elämässä.

Jotkut ihmiset pakenevat todellisuutta pelien fantasia maailmoihin, mutta onko se väärin? Tekeväthän useat niin elokuvien, kirjojen ja päihteiden kanssa, kuten oluen. Ei, selvästikkään ongelma ei piilene tuolla, mutta se johdattaa hieman jäljille. Pelaamisen haittapuoli on sellainen asia, joka tulee hieman jokaikisen asian kanssa. Nimittäin riippuvuus ja pakkomielteisyys. Pelejä ei kuitenkaan voi tästä syyttää, sillä tällaiseten mielihäiriöiden syynä harvoin ovat itse pelit. Pelit ovat yleensä vain jonkin pahemman seuraus, tai oire. Varsinainen syy voi olla taloudelliset ongelmat, masennus, syrjäytyminen, tai kiusaus.

Uskon, että tämän takia pelejä ei ole vielä yleisesti hyväksytty taiteeksi, mutta olen aivan täysin varma, että tulevaisuudessa pelejä pidetään yleisestikin taiteena. Minä pidän pelejä henkilökohtaisesti jo nyt taiteena.

Minun argumenttini pohjautuu loogisuuteen. Pelin valmistuksessa todellisuudessa tuottajat lämäyttävät eri taidelajeja yhteen, koodaavat ohjaus järjestelmän ja tuloksena on peli. Näihin kuuluu musiikki soundtrackien teon yhteydessä, maalaus ja piirtäminen hahmojen ja tilojen luonnostelussa ja mallennuksessa, teatteri / näytelmät liikkeenkaappausten otossa, kirjallisuus juonen tapahtumien ja dialogia luodessa, sekä elokuvat kun itse kohtauksessa valitaan kamera kulmat, valo efektit, ääni efektit ja muut. Nämä ovat kaikki itsenäisenä sellaista mitä yleisesti pidetään taiteena, mutta kun ne lyödään yhteen peliksi, jotkut lakkaavat kutsumasta sitä taiteeksi. Kun taas otetaan kuvakaappaus, tai tehdään filmi peliä käyttäen voivat jotkut jälleen sanoa sitä taiteeksi.

Olisin todella ihastunut, mikäli joku voisi ystävällisesti kertoa, miksi kokonaisuus useasta taideteoksesta ei ole enää taidetta? Mutta kun siitä revitään osia irti, nämä osaset ovat jälleen. Minusta tuo on täysin järjen vastaista.

Okei, omasta mielestäni pelit ovat siis taidetta, mutta ovatko ne 'hyvää' taidetta? Pelkään, että suurimmaksi osaksi ei. Juonet ovat usein mitäänsanomattomia ja hyvin tyhjiä. Pahimmat esimerkit näistä ovat urheilu pelit ja First Person Shooter tapaiset räiskinnät. Näitiä voi harvoin edes hyvällä tahdollakaan sanoa hyväksi taiteeksi. Eikä tuo termi oikein sovi liian usein muillakaan peli tyypeillä, joitakin poikkeuksia silti on, mutta se ei silti kiistä sitä totuutta, että valta osa peleistä on hyvällä tahdollakin surkeaa taidetta.

Pelin tekijää ei oikein voi tästä syyttää, sillä heillä on hyvin tiukat budjetit ja markkina säännöt ovat sellaisia, että sitä tehdään mikä myy. Tällä hetkellä ulkona on valtava määrä ihmisiä jotka ovat hyvin nälkäisiä hyville, hyvin kirjoitetuille ja toteutetuille peleille, mutta juuri tästä johtuen hetikun joku tekee edes puolittain tyylikkään teoksen kansa pitää sitä kuin kyljyksenä ja tästä johtuen firmat ja tuottajat katsovat lukuja ja näkevät, että rahaa tulee paremmin tuotanto kuluihin nähden, kun ei panosteta kirjoitukseen ja dialogiin niin paljoa.

Tässä sitä siis ollaan melko vaikeassa noidan kehässä... ihmiset ostavat korkeintaan puoli hyvin kirjoitettuja teoksia, koska valinnan varaa ei juurikaan ole ja tuottajat / kustantajat eivät halua tehdä korkea laatuista kirjoitusta, koska sellainen harvoin vetää ihmisiä tarpeeksi, joten he tekevät toisenpuoli taiteellisen luun ja viskaavat sen nälkäiseen koiralaumaan.

Tästä voitaisiin päästä irti, kun pelaajat itse alkavat ostaa sisällön, ei grafiikan tai veren mukaan, tai kun jokin pelintekijä alkaa tuottamaan ainoastaan oikeasti korkealaatuisia nimikkeitä jotka myös myyvät. Historiassa näin ei kuitenkaan ole vielä käynyt, yleensä korkea laatuiset teokset löytää yleisön liian myöhään, jolloin kaikki ostokset tehdään käytettyinä, jolloin itse tuottajat ei hyödy nousevasta suosiosta mitään.

Tiivistettynä, kyllä, pelit ovat mielestäni jo nyt taidetta, mutta parantamisen varaa on vielä ja paljon. Ei pelkästään pelin tekijöillä, mutta myös itse pelaajilla. Tästä aiheesta minun kait pitäisi seuraavaksi kirjoittaa.

Kanna vastuu, tutustu

Mikäli olet huolestunut vanhempi, joka murehtii videopelien mahdollisista haittavaikutuksista, tai mietit mahdollista peli lahjaa pelaajalle, tämä on tarkoitettu juuri sinulle.

Se mikä sinun vanhempana täytyy tiedostaa on se, että sinä olet vastuussa lapsestasi, jonka ilmeisesti olet ymmärtänyt, koska haet lisätietoa peleistä netitse, joka on hyvä lähtökohta. Plussat siitä. Tässä hieman yleistä tietoa ja neuvoja miten kannattaa toimia.

Sinua saattaa huolestuttaa se, miten videopelit vaikuttavat lapsiin. Tästä aiheesta on tehty monta väärää väitöstä, mutta totuus on, että videopelit ei ole yhtään sen haitallisempia kuin elokuvatkaan, ainakin luulen niin. Sanon "luulen" koska minulla on vain oma ja tuntemieni henkilöiden kokemus joihin voin viitata. Tästä aiheesta EI ole tehty tutkimuksia, vaikka on henkilöitä jotka väittävät toisin. Se mitä itse olen kokenut, nähnyt ja todistetusti kuullut on se, että videopelit ovat yleisesti paljon rikastuttavimpia kokemuksia, kuin elokuvat. Mutta tämä on iso yleistys joka ei läheskään aina pidä täysin paikkansa. On olemassa mielettömiä pelejä joissa ei paljoa tarvitse miettiä, sekä todella syvällisiä elokuvia.

Sanomani kuitenkin on, että varsinaisia suurempia haittavaikutuksia ei ole. Päinvastoin, pelaamisesta on hyviä hyötyjä esimerkiksi motoriikan ja kordinaation kehittymiselle ellei muuta. Mikäli katsotaan pelejä vielä syvemmälle, niin ne sisältävät TODELLA paljon ongelman ratkontaa ja matematiikkaa. Itseasiassa useimmat pelit perustuvat näihin kahteen, varsinkin strategia ja roolipelit, mutta jossakin määrin myös ammuntapelit.

Okei, kaikki pelit eivät siis ole haitallisia lapsille, mutta entä nyt? Minkä pelin minä voin ostaa? Ensimmäinen asia mihin tulee kiinnittää huomiota on lapsen ikä ja pelin sisältö. Pelintekijät eivät voi myydä mitä tahansa pelejä kelle tahansa, joten sinun ei tarvitse pelätä että valitset vahingossa jonkin pornopelin, tai muuta epämääräistä. Toinen asia on se, että jokaisen pelin taka kannessa on usein pieni kuvaus sen sisällöstä ja ikä suositus. Tätä ylläpitävä tarkkailu järjestö on Entertainment Software Rating Board, eli ESRB. http://www.esrb.org/index-js.jsp

Tuo on todella yksinkertainen ja helppo systeemi jonka avulla voit arvioida pelien sisältöä, mutta ei useinkaan kerro koko totuutta. Toinen mitä voit tehdä on istua alas ja... pelata, tai ainakin katsoa mitä lapsesi pelaa. Onhan hän sentään sinun kasvatettavasi, konsolit / tv ruutu EI OLE lapsenvahti. Toisekseen, mikäli hän oikeasti pitää pelaamisesta, on oletettavaa että hän kokee sen positiivisena, jos olet mielenkiinnostunut hänen mielenkiinnon kohteista. Käyhän monet vanhemmat katsomassa lapsiensa urheilu otteluitakin, ei se ole kovin erilainen käsite.

Haluaisin kuitenkin vielä muistuttaa. Vaikka pelit on oiva lahja pelaajalle, koita silti antaa peli, josta lahjan saaja pitää. Pelit poikkeavat toisistaan todella paljon ja kaikki pelaajat ei pidä läheskään kaikista peleistä. Sinun voi olla todella vaikea, ellei jopa mahdotonta valita oikea peli josta lahjan saaja myös pitäisi itse, jos et ole pelaaja itsekin. Tähän on kuitenkin olemassa helppo ratkaisu. Käy katsomassa, tai kysy suoraan millaisista peleistä lahjan saaja pitää. Kirjoita muistiin mitä pelejä hänellä jo on (Harvoin nykyään on kysyntää kahdelle kopiolle samaa peliä) ja mene peli kauppaan. Alan kaupassa myyjät usein ainakin pitäisi tietää aiheesta jotain. Kerro hänelle minkä tyylisistä peleistä lahjan saaja pitää ja kysy hänen suositusta. Älä pelkää kysyä, jos jokin huolettaa, askarruttaa, tai harmittaa, KYSY. En voi painottaa tätä tarpeeksi.

Sinun ei tarvitse tietää peleistä mitään ollaksesi hyvä ja vastuullinen kasvattaja, tai antaaksesi hyvän pelin jollekulle siten, että saaja myös arvostaa lahjaa. Riittää, että otat asioista selvää ja kysyt.

Kumpi on kampi

Mikäli et ole vielä pelaaja, mutta olet kovasti harkitsemassa pelikonsolin ostoa, voi valinnan teko olla hankalaa, tai yllättävän helppoa. Tarjolla on useita konsoleita, mutta ne on kaikki todella erilaisia ja nämä erot voivat tehdä valinnasta yllättävän helpon.

Näin aluksi haluan sanoa, että ei, en aio tehdä vastaavaa valinta opasta pelaajille. Syy siihen on se, että he jo tietävät mitä haluavat ja mitä eivät. Uudet tulevaisuuden pelaajat ei vielä välttämättä tiedä mitä haluavat absoluuttisen tarkasti.

Ensimmäinen ja tärkein asia mitä haluat miettiä on se, mitä sinä haluat konsolisi tekevän? Tiedän, on houkuttavaa avata selain ja katsoa tarjontaa kylmiltään, mutta tällöin joudut istumaan ja pohtimaan tämän kysymyksen kanssa paljon kauemmin yrittäessäsi löytää eroja konsoleiden välillä.

Kiinnitä huomiota elämääsi ja muuhun elektroniikka viihteeseen josta nautit. Onko sinulla ylipäätänsä aikaa istua olohuoneessasi, vai haluatko viihdykettä kenties juna matkoille? Mitkä ovat sinun tarpeesi?

Mahdollisia kohtia voi olla, median soitto kyky, kannettavuus, internet ja eritoten se, haluatko pelata yksin vai muiden kanssa? Mieti myös millaisia ihmisiä nuo muut ovat, ovatko he nuoria miehiä, lapsia, jne. Ketkä laitetta tulisivat pääasiassa käyttämään? Aikamies isä? Kenties lapset? Tai koko perhe yhdessä?

Mikäli haluat mahdollisimman ympäripyöreän laitteen jolla pystyy tekemään vähän kaikkea on valinnan teko varsin helppo.

Sonyn Playstation 3 on paljon muutakin kuin vain pelikone. Sitä voi pitää olohuoneen multimedia keskuksena sillä tällä on täysi tuki niin DVD, kuin myös uudelle Blue-ray formaateille. Nykyään et pysty löytämään elokuvaa, tai musiikki albumia jota ei pystyisi soittamaan PS3:lla. Poikkeuksena tietysti vinyylit, VHS ja HD-DVD formaatit, mutta ne ovat kaikki kuolleita. PS3 tarjoaa myös täysin ilmaisen internet tuen ja selaimen, joten pystyt pelaamaan pelejä netissä muita vastaan ilmaiseksi. Tätä konsolia on hyvin helppo suositella sen moninaisuuden vuoksi kenelle hyvänsä ei vain mediasoittimena, vaan myös ihan pelikoneena. Uskallan väittää, että muiden vastaavilla konsoleilla ei ole yhtä laajaa skaalaa erilaisia pelejä.

Nintendo Wii on toinen konsoli jota on varsin helppo suositella. Se ei ole kovin loistava yleiskone joka kelpaisi mihintahansa, mutta se mitä se tekee, se tekee sen hyvin. Wii sopii käytännössä kaikille vaikka ihan kakkos konsoliksi, ellei muuta. Pelit saattavat usein näyttää hieman lapsenomaisilta, mutta niiden tarkoitus on selkeä, viihdyttää. Alue jossa Wii tulee oikein omiinsa on ryhmä peleissä, joissa pelaat koko perheen, tai isomman kaveriporukan kanssa. Konsolilta löytyy useita pelejä jotka sopivat juhliin siinä missä karaokekin. Toinen käyttäjä ryhmä on nuoret ja naiset, varsinkin sellaiset joilla ei ole aiempaa pelaaja taustaa. Wiiltä löytyy laaja valikoima jotka voivat helposti vedota juuri näihin käyttäjäkuntiin.

Microsoftin XBox360 on suoraan sanottuna enemmän vakiintuneen pelaajan ja vain vakiintuneen pelaajan konsoli valinta. Kyllä tämä mediasoittimena toimii siinä missä PS3:kin paitsi blue-ray:n osalta jolle 360:stä puuttuu tuki täysin ja tulee aina puuttumaan. Tiettyjä etuja media puolella tällä kuitenkin on PS3:een nähden. Pelin aikana esimerkiksi PS3:lla ei pysty soittamaan musiikkia kiintolevyltä, kuntaas XBoxilla se onnistuu. Myös online pelaaminen ja tarjona on hieman parempi PS3:een verraten, mutta myös maksullista. Tämä konsoli soveltuu parhaiten First Person Shooter tyylisiin ammunta ja muihin vastaaviin peleihin.

Nämä kolme edellistä ovat kaikki olohuone konsoleita, mutta jos haluat jotain mukaan matkoihin ja sinulla ei ole pelaaja taustaa ennestään, saattaa Nintendo DS olla varsin hyvä hankinta. Pieni ja hyvin näppäriä ja viihdyttäviä on tälle käsi konsolille tarjolla runsaasti. Mikäli kuitenkin löytyy vaikka PS3 jo kotoa, saattaa Playstation GO olla hyvä vaihtoehto, sillä pystyt yhdistämään tämän kotona lojuvaasi konsoliin.

Kokonaisuutena Playstation 3 kuitenkin tarjoaa kattavimman paketin yleisesti niin mediasoittimena, kuin pelitarjonnaltaankin. Saatat pohtia toimiiko se yhtähyvin kuin kaupan blue-ray soittimet media soittimena, mutta on hyvin helppo vakuuttaa, että soittimena tämä konsoli on vähintään yhtä hyvä kuin parhaimmat mediasoittimet markkinoilla. Tämä johtuu osaltaan siitä, että tällä on jatkuva ja ilmainen tuki ja päivitys netin välityksenä, joten vikojen korjaukset ja parannukset on nopeasti saatavilla.

Mikäli kuitenkin olet ostamassa konsolia jollekulle toiselle, niin sinun täytyy tietysti tunnustella heidän mieltymyksiä. Vaikka XBox360 ei ole yhtävahva ympäri pyöreä paketti saattaa se silti olla ainoa oikea vaihtoehto. Esimerkkinä tästä on, jos ostat uutta konsolia pelaajalle ja tämä on tykästynyt johonkin tiettyyn peliin. Esimerkkinä tästä on Halo, joka on saatavilla konsoleille ainoastaan 360:lle. Nykyinen trendi kuitenkin on, että yhä useammat ja useammat aiemmin yksinoikeutetu pelit alkavat ilmestymään myös muille konsoleille.

Tarkoitus

Tämän blogin tarkoitus on yksinkertaisesti saada jokin paikka ajatuksilleni peleistä ja niistä käsittävistä aiheista. En odota, että tätä alkaisi useat ihmiset seuraamaan, kunhan saan omat ajatukseni johonkin talteen.

Jos joku näistä raapustuksista saa ohjeistusta, tai ajatuksia, se on vain plussaa.

Tiedän, että äidinkieleni on todella heikkoa, mutta se on aina ollut. En anna tämän kuitenkaan hidastaa itseäni, joten antakaa tekin anteeksi kirotusvirheeni. Vaikka tuskin kiroaminen varsinainen virhe olisikaan... ei vain yleensä kovin miellyttävää.

Alkuperäinen suunnitelmani on pistää blogini kahtia. Ensimmäinen osio puhuttelee peli maailman ulkopuolella asuvia ihmisiä. Pelaajien vanhempia, sukulaisia ja ystäviä. Ajatukseni on esitellä pelaamista, antaa neuvoa ja muutoinkin avata pelaajan maailmaa ulkopuolisille.

Miksi sitten teen tätä? Netistä löytyy useita vastaavia ja tosiaankin minuakin innosti kovasti henkilöt kuten "moviebob", joka myös tunnetaan "Game Overthinker":nä sekä "kirithem". Mutta en ole ainakaan itse vielä löytänyt vastaavaa suomeksi, joten... ajattelin tehdä moisen kun ajatuksia on kuitenkin jaettavana.

Game Overthinker: http://gameoverthinker.blogspot.com/
kirithem: http://videogamesand.blogspot.com/

Mikäli ymmärrät englantia ja pelit / pelaaminen kiinnostaa, heillä on kyllä hyviä mielipiteitä ja ajatuksia, vaikka ei aina olisikaan 100% samaa mieltä.